Asiat on kuin onkin loksahdelleet paikoilleen,  etsineet uomansa ja löytäneet luontaisesti kolosensa.  Olemme hankkineet Salamajärven kansallispuiston kupeesta rantatontin,  tulevan kotimme lähistöltä.

Vein tänään allekirjoitetut tonttipaperit postilaatikkoon ja saamme niistä vielä viralliset vastakappaleet.

En voi uskoa miten ihanasti elämä on järjestänyt kaikki asiat, olen tehnyt varmaan koko elämäni enemmän ja vähemmän matkaa sinne metsänreunaan järven rannalle. Olemme mökkeilleet kaikki nämä vuodet perheen kanssa ja vuokranneet kymmeniä kesämökkejä. Jopa muutama vuosi sitten oli erittäin lähellä, että olisimme ostaneet oman mummonmökin keskeltä metsää. Mökkikuume ja rakkaus luontoon on kytenyt sisälläni hyvin pitkään.

 

Jo lapsena hakeuduin pienen lammikon luo leikkimään ja pyydystämään sisiliskoja. Evääksi olin usein pakannut paahtoleipäviipaleen, jonka päällä oli hieman repussa pehmeäksi sulanut juusto. Kaikki lapsuuteni kesät vietin Keiteleen rannalla uiden, rakkaaseen niemeen kuljettiin aina pitkospuita pitkin. Voin vieläkin haistaa suon tuoksun kun matkaan mielessäni menneeseen. Mummu oli pakannut pieneen sitruunamehupulloon minulle vettä. Istuin pyöräntarakalla.

Luonto on aina tuntunut tosi rakkaalta. Kodilta. Ja on ihanaa, että vihdoin pääsen kotiin.