Korkeintaan häikäiseviä astioita.

Jos haluaa asioiden muuttuvan. No, on tehtävä muutos. Voi olla, että täytyy laittaa koko elämä uusiksi.

Kun tämä asia valkeni itselleni kristallinkirkkaana kesälomani aikana, niin asia oli selvä kuin vesi. Siinä ei ollut kahta sanaa, kun tajusin oman tarinani olevan jossain muualla kuin keittiössä.

Näin tänään videon jossa joku kuuluisuus puhui vakuuttavasti siitä, miten ei voi tehdä tavallisia asioita ja odottaa epätavallista lopputulosta.

Ei voi elää ”normaalia elämää”, herätä 5.30 ja lähteä töihin tiskaamaan joka halvatun päivä 40 vuotta ja odottaa jotain parempaa. Tämä on päivänselvää. Mikään ei muutu jos mikään ei muutu.

En tarkoita, että tässä elämäntyylissä olisi jotain vikaa. Ei tietenkään ole ja suurelle osalle se sopii vallan mainiosti. Monet ihmiset rakastaa rutiineja ja sitä että asiat toistuu samanlaisina päivästä ja vuodesta toiseen. Tätä voi kutsua ehkä myös sanalla laitostuminen.

Toisille ei ole mitään kamalampaa kuin muutos, epävarmuus ja vaihtelevat tilanteet.

Itse rakastan sitä. Minun ei mieluiten tarvitse tietää mitä tunnin, viikon tai vuoden päästä tapahtuu. Olen siis spontaani ihminen. Rakastan sitä kutkuttavaa tunnetta, kun ei tiedä mitä kaikkea viikko tuo tullessaan. Rakastan heittäytyä ja käyttää luovuutta selvitä erilaisista tilanteista.

Silti. SILTI. Yritin niin monta vuotta tehdä itsestäni sellaisen ”kuin nuo muut ”. Arvostin jotenkin mielessäni just niitä piirteitä niinkuin ihan tosi korkealle mitä ei itsessäni ollut. Sen sijaan, että olisin ensinnäkin tajunnut, myöntänyt ja hyväksynyt itsessäni nämä päinvastaiset piirteet.

Mutta ei. Hakkasin päätäni seinään,  yritin sopeutua johonkin sellaiseen mihin minusta ei kertakaikkiaan ole ja sitten tunsin hirveää surua ja häpeää siitä kun olen erilainen kuin nuo muut. Se kelpaamattomuuden ja ulkopuolisuuden tunne oli jotain ihan hirveetä. Miksi minä en sopeudu ja osaa pelata näillä säännöillä jotka nuo toiset osaa. 

Niin sokea sitä voi olla. Tänäpäivänä ymmärrän että se on mun vahvuus. En tiedä mihin saakka tällä tottelemattomuudella mennään, mutta keittiö ei se minun paikka ole. 

Luulen, että äidiksi tulo vaikutti suuresti tähän mun ajatteluun. Ajattelin varmaan että hyvän äidin kuuluu olla tietynlainen. On oltava vakituinen perusduuni, se rivarinpätkä ja jauhelihakastike ja perunat pöydässä kello 17.

Tietyllä tavalla kyllähän näin on hyvä ollakin. Halusin myös ihan tietoisesti siirtää itseni ja omat tarpeeni syrjään ja tarjota lapsille turvallisen ja tasapainoisen kasvuympäristön ja perheen. 

Mutta kyllähän minä olen ollut maailman typerin ajatellessani, etten olisi riittänyt ihan sellaisenaan. Omana itsenäni. Äidin rooli on kuitenkin onneksi ollut mulle aina luonteva ja olen vetänyt sen ihan vaistolla ja omalla persoonalla. Siinä ei voi fuskata. Mutta tämän työroolin , sekä äitiyden yhdistäminen on tuottanut tuskaa

Onneksi olen viisaampi nykyään. Hyvä äiti ja ihminen voi olla myös rokkari, kirjailija, työtön, tubettaja. Vaikka säkkipillinsoittaja hitsi vieköön.

Ja oikeastaan ajatteluni on kallistunut vihdoin siihen suuntaan että parhaan ihmisen ja äidin ym.. kunniamaininnan saa hän, joka elää elämäänsä omana itsenään. Hyväksyy ja arvostaa omaa persoonaansa ja elää niin täydesti omissa nahoissaan kuin suinkin vaan voi. Sen parempaa mallia ei myöskään lapsilleen voi antaa. 

Olen ylipäänsä aina ihaillut valtavasti ihmisiä, joilla on jotenkin tosi tunnistettava oma persoona. Sellaisia ihmisiä, jotka toteuttaa täysillä omaa juttuaan ja joilla on joku intohimonkohde elämässään.

Synnyin mielestäni sellaisena aika vahvana persoonana, tiesin aina kuka olen ja olen tietyllä tavalla aina tiennyt, mutta elämänmyrskyt löi minut maahan vuosikausiksi. 

Onneksi se persoona ei koskaan häviä sieltä sisältä. Se vaan täytyy kaivaa esiin kun hetki on koittanut.

Voi kuulostaa karulta, mutta olen sanonut keittiötyön olleen itselleni tietynlainen ”suojatyöpaikka ” vahvistua ja voimistua.  Tiesin aina, että se ei ole lopullinen määränpääni.  Haaveilin ja uskoin aina, että minulle on kyllä vielä tarjottavana enemmän tässä elämässä. Kun vain maltan odottaa.