Minulle tuli irtisanoutumiseni jälkeen tosi vahva tarve päästä esiintymään/laulamaan. Olin vuosia haaveillut,  että aloittaisin jälleen laulamisen , mutta siihen ei ikinä ollut aikaa.

Ajattelin myös, että mun on mentävä johonkin ryhmään tai laulutunnille tms. että voisin laulaa. Tämähän on ihan hevonkukkua. Olen saanut tosi paljon iloa kun oon laulanut ihan täällä kotona ja jakanutkin joitain videoita instagramiin. 

Toinen syy miksi me lykkäämme asioita on itsekriittisyys.  Enhän minä nyt voi ja en osaa tarpeeksi hyvin . 
Ei kuitenkaan tarvitse olla täydellinen, että voi tehdä asioita. Jokainen ihminen osaa tanssia, maalata, laulaa. Kyse on enemmänkin uskaltamisesta.

 Ei voi myöskään koskaan kehittyä jos ei aloita jostain.


Toinen sellainen salainen haave mulla on ollut päästä näyttelemään. Esimerkiksi johonkin harrastelijateatteriin. Meillä oli entisen  työporukan kanssa sellainen teatterikone-päivä ja olin siellä niin kotonani, että kysyin voisivatko he adoptoida minut sinne. 😀 Yllätyin itsekin sitä mun reaktiota. Se oli tosi jännää, mutta hyvällä tavalla. Olen lapsesta saakka rakastanut esiintyä. 


Nyt olen löytänyt tiktokin ja sehän on just sitä, näyttelemistä. Itseilmaisua parhaimmillaan.  Jokainen voi itse kokeilla. Se on todella kivaa, itsensä ylittämistä. 

Ylipäänsä itselläni on ollut valtava tarve ilmaista itseäni eri tavoin.  Se on sellaista jotain sisältä kumpuavaa halua tulla kuulluksi ja nähdyksi. Ehkä jonkinlaista esiintymisviettiä , olen ymmärtänyt.


Olen muutenkin tehnyt paljon asioita vasta nyt kolmekymppisenä. Esimerkiksi aloittanut laskettelun ja tyttäreni innoittamana myös ratsastanut joitain kertoja. 

Koskaan ei ole myöhäistä aloittaa tekee niitä asioita, joista on haaveillut. Eikä koskaan ole niin huono, ettei voisi jotain tehdä.

 Ikinä ei myöskään voi tietää mikä sytyttää ja missä on hyvä, jos ei uskalla edes kokeilla.


Se itsensäylittämiskynnys on se suurin harppaus. Sen kun ottaa, niin asiat lähtee luistaa.