Kulunut vuosi on ollut yhdellä sanalla:  RAVISUTTAVA. Olen oppinut itsestäni ja elämästä ylipäänsä enemmän kuin ehkä koko elämäni aikana.

En tiedä mitkä maailmankaikkeuden koronaenergiat tämän sysäyksen laittoi myös omalla kohdallani liikkeelle, mutta näin kävi.

Aika jännä,kun ekan kerran kirjoitin asian noin niin se tosiaan tuntuu järkeenkäypältä. Se on myös juuri sitä mihin uskon. Kaikki on energiaa. 

Maailmanlaajuisesti meidän maapallolla on koronakriisin vuoksi ollut liikkeellä muutosvoimat. En epäile yhtään, etteikö omakin muutokseni liittyisi tähän.  
Harvoin ihmiskunnan historiassa on koettu jotain näin suurta ja kaikkia jollainlailla koskettavaa kriisiä. Se vaikuttaa meihin ihmisiin miljoonin tavoin, etenkin  näkymättömin. 

Liike on energiaa, iso liike on paljon energiaa. 

Elämme hyvin ainutlaatuista aikaa. Monikaan ihminen ei elämänsä aikana pääse kokemaan vastaavaa, kuin mitä me olemme kokeneet viimeisen reilun vuoden aikana.
Kuten tässäkin tapauksessa, voimme huomata että kriisi ei ole pelkästään suinkaan huono asia. 

Kriisi , niin yhteiskunnallinen kuin henkilökohtainenkin, on aina avain muutokseen. 
Ilman kriisiä ,emme osaisi siirtyä portaita ylöspäin vaan jäisimme jumiin kulloiseenkin tilanteeseen.
Kriisi on siis aina mahdollisuus saavuttaa parempi tilanne ,kuin lähtöpisteessä. Siksi se tarvitaan. Ravistelemaan,  rikkomaan vanhoja rakenteita jotka ei toimi enää, kuluneita toiminta- ja ajatusmalleja. Se on portti henkilökohtaiseen kasvuun. 

Kohdatessa kriisin, katsokaamme sitä rohkeasti silmästä silmään ja tutkikaamme uteliaina mitä sillä on meille kerrottavaa. 
Ilman omaa kriisiä,  olisin edelleen jumissa tilanteessa jossa elämäni tuntui olevan kuin puhkikulutettu kasetti, joka toistaa samaa kappaletta aina vaan. 

Kuinka ollakaan, olen nyt tässä. Hyppäyksen jälkeen enemmän hengissä ja elossa kuin naismuistiin. Sydän täynnä intoa ,rohkeutta ja uskoa omiin unelmiin. 
Ainoa kysymys minullakin on, miksi helvetissä en tehnyt tätä jo aiemmin? 

En ollut valmis vielä, on vastaus.

Älkää pelätkö kriisiä! Ottakaa se avosylin vastaan. Matka on kivikkoinen, mutta sen arvoinen! ♡