”Ei, ei ei en sitä salaa. Näillä teillä loppuun palaa. Tinakenkäni on sulaa laavaa” , laulaa Kaija Koo  Tinakenkätyttö hittibiisissään. 
Ei ollut Kaija väärässä. Jotenkin nuo sanat on kalskahtanut aina tosi lujaa. Aivan kuin olisin tiennyt, että oma elämä tulee kokemaan tuon saman kohtalon.


Elämän käydessä niin kuormittaviksi, sekä henkisesti että fyysisesti oli vain ihan pakko keksiä joku ratkaisu.
Kamalin skenaario minulle itselleni olisi ollut se, että olisin jäänyt uupumuksen ja olkapäävaivan ja muiden kipujen vuoksi sairaslomalle ja johonkin erilaisten viranomaistahojen pyöritettäväksi. 


Sitten olisi alkanut joku kauhea kuntoutusrumba ja hyppiminen jälleen kerran jonkin ulkopuolisen käskytettävänä sinne ja tänne. Se olisi ollut nöyryyttävää. Olisin kokenut jonkinlaisen sisäisen kuoleman ihan varmasti. Halusin ratkaista asian omalla tavallani. Ottaa ohjat käsiin.


Uskon, että jokainen ihminen on itsensä asiantuntija ja on sääli miten usein huomaan, että oma hyvinvointi ja elämä ulkoistetaan jollekin ihan tuntemattomalle taholle/tahoille.
Tässä nyt tulee oma kantani myös lääkkeisiin ilmi, eli vastustan kovasti sitä että joka vaivaan tarjotaan hyvin herkästi ensimmäisenä hoitomuotona jotain lääkettä.


Uupumukseen unilääkettä, rauhoittavia , jopa masennuslääkkeitä. Olkapäähän ja fibromyalgiaan löytyy oma koktailinsa.  
En suostu tämmöiseen. Ymmärsin, että minut sairastuttaa tämä koko ympärilläni oleva elämä. Kokonaisvaltaisesti. Kiire, stressi, kaupungin häly, ihmispaljous, työelämän alati lisääntyvät vaatimukset, vanhemmuuden vaatimukset. Kaikki. 
Haluan pois. Tästä hullunmyllystä.

Keskelle luontoa, elämään omassa rytmissä niin että on aikaa huomata kehon ja mielen viestit. On aikaa huolehtia itsestä ja omasta hyvinvoinnista. Ilman lääkepurkkia ja ramppaamista kuntoutuksissa ja palavereissa pohtimassa päivänselvää asiaa: Kuinka voida hyvin?


No antakaapas kun minä kerron arvon tohtorit ja viranomaiset. Tarvitsen lepoa, luontoa, liikuntaa, ystäviä, terveellistä ruokaa. Kohtuullista elämää ja vähemmän suorittamista, taulukoita, Wilmaa ja tyhy-päiviä. Tarvitsen voimavaroja huolehtia itsestäni ja perheestäni. Haluan elää terveenä ja onnellisena.

Ehkä minusta on silloin myös eniten hyötyä tälle yhteiskunnalle. En käytä kalliita kuntoutuspalveluita ja terapioita työnantajan piikkiin.
Nostan kytkintä ja ratkaisen asian kohdallani näin.

Muutan maalle, elämään yksinkertaista elämää lähellä luontoa. Yrittäjänä saan vapauden vaikuttaa aikatauluihini ja esimerkiksi sovittaa työmäärän omaan jaksamiseen ja voimavaroihin.  Tämä on kuitenkin minun elämä ja itse olen oman onneni seppä kuitenkin loppuviimein. 


Kannattaisiko tällaista vaihtoehtoa vaikka edes harkita ,sen sijaan että oman elämän ohjat luovuttaa täysin jonkun vieraan ihmisen/ tahon käsiin?