Kesäkuu lähestyy ja kivoja asioita on alkanut ilmaantua eteen. Olen kokoajan uskonut ja luottanut siihen, että elämä kyllä järjestää asiat niinkuin kuuluu. On vain pidettävä ovet avoinna eri mahdollisuuksille.

Työkuvioihin on tullut sen verran uusia tuulia, että olen kiinnostunut jälleenmyyjäksi ryhtymisestä. Olen kyllä vuosikausia jo pienesti haaveillut tästä vaihtoehdosta, mutta aika ei ole ollut oikea.

Kesä ja syksy menee meillä tiiviisti raksahommissa mutta talveksi täytyy keksiä töitä. Siihen löytyi mielenkiintoinen vaihtoehto Evelace alusasubrändistä.

Olen ehdottomasti ymmärtänyt sen asian, että yrittäjä minä olen ja tulen olemaan. Bisnes, muoti ja kauneus kiinnostaa ihan luontaisesti. Yrittäjän vapaus päättää omista aikatauluista. Liikkuva työ, mahdollisuus vaikuttaa omaan työskentelymäärään ja ansioihin.

Perinteinen kahdeksasta neljään ei inspiroi. Haluan tehdä työtä, joka antaa minulle jotain. Ei vain pelkästään toimeentuloa.

Brändin kautta on mahdollisuus perustaa myös esimerkiksi oma kotiputiikki ja tämä kyllä kiinnostaa kovasti.

Tyttömme myös haaveilee omasta ponista/hepasta , joten siinäkin mielessä aikataulujen on oltava joustavat ja itse päätettävissä. Kotieläimet kun vaativat säännöllistä hoitoa päivittäin.

Eli suunnitelmat selkiytyy ja se tuo helpotusta moneltakin osalta. Varmuutta ja luottamusta entisestään.

Myös asumiskuvioihin on meillä tulossa muutosta. Siitä kenties lisää lähiaikoina.

💗: Elisa