Elämässäni on tapahtunut ja tapahtuu tällähetkellä paljon. Tätä naista viedään kuin huvipuistossa.  Välillä pyörryttää ja kohta huimaa. 


Elin pitkään tasaista arkea. Väsyin lopulta kaiken ennalta-arvattavuuteen. En saanut elämästäni enää minkäänlaisia kiksejä. 


Olin kuin varkain joutunut tilanteeseen joka tuntui toistavan samaa kaavaa päivästä toiseen. Väsyin ja uuvuin koska elämäni oli yksinkertaisesti todella tylsää. 


Jokin voima piti minua aloillani näinkin pitkään. Jouduin toistamaan samaa oppiläksyä niin kauan että osaisin sen jo vaikka takaperin unissaan. Elämä pysäytti minut paikoilleen. Entinen vauhtimimmi sai todenteolla opetella sietämään tasaista arkea. 

Olen aina inhonnut sitä. Inhoan edelleen. Pystyn kuitenkin siihen. 


Halusin että lapsilla on tasainen ja ennalta-arvattava arki. Ei siinä parane lähtee vöyhöttää omien mielitekojen perässä. Ainakin itse halusin tarjota lapsille rutiinit ja sitä – no, tasaista arkea. Oma lapsuuteni ja vauhdikas nuoruuteni varmasti vaikuttaa paljon tähän päätökseeni. Minun lapsilla ei tarvitse olla mitään draamaa,  isoja muutoksia ja mitään mikä horjuttaa heitä. Halusin suojella lapsiani turhalta aallokolta. 


He ehtivät kyllä myöhemminkin kokemaan elämän eteen tuomat tyrskyt. 


Jokatapauksessa, elämä on muuttunut nyt totaalisesti. Kaikki on yhtäkkiä ihan levällään,  työt, rempat, raksajutut, yrityksen perustaminen.

Niinhän sitä sanotaan, että sitten kun jotain tapahtuu niin kaikki rysähtää kerralla.
On kuin joku lukko olisi yhtäkkiä avattu ja kaikkea vaan vyöryy nyt päälle. Ja minä otan avosylin vastaan, yrittäen pysyä jotenkin menossa mukana. 


Tekisi hirveästi mieli kiiruhtaa. Olla valmis. Mutta nykyään ymmärrän jo sen verran että asiat vaatii aikaa. Isot asiat vaatii paljon aikaa.
Silti kokoajan tapahtuu.

Jollain ihmeellisellä tavalla huomaan ehkä kasvaneeni ja kypsyneeni. Vaikka ajoittain panikoin ja stressaan niin tiedän ja luotan siihen, että asiat järjestyy. Ajallaan. 
Se mikä on ihanaa, niin ei ainakaan ole enää tylsää! Ei lainkaan.